keskiviikko 6. elokuuta 2008

Perunanvarret

Edellisestä wikitehtävästä jäi vielä se kopiointi tekemättä kun olin niin kovasti tehnyt töitä linkin tekemisen kanssa. Osasinhan sen lopulta, vaikka kello löi jo puolta kahta.

Kopioinpa nyt sitten tähän leikkeen kuvalla höystettynä. ( Blogialusta muuttui jostakin syystä englanninkieliseksi, mutta vähänkö tuo haittaa)

"Kesä 1866 oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin: peruna ja juurekset mätänivät peltoon, ja syysviljat jäivät kylvämättä. Kun ruokavarastot loppuivat, oli suurien väkijoukkojen lähdettävä kerjuulle pysyäkseen hengissä. Seuraava talvi oli ankara ja kevät tuli myöhässä. Esimerkiksi Helsingin toukokuun keskilämpötila oli +1,8 astetta, kun se oli normaalisti kymmenen asteen vaiheilla. Jäiden lähtö viivästyi monissa paikoin kesäkuulle. Vaikka keskikesä oli melko lämmin, syyskuun alun ankara halla koetteli satoa, joka jäi puoleen normaalista. Syksyllä 1867 ihmisiä alkoi kuolla tuhansittain. Satakunta, Häme, Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala kärsivät pahiten – jopa 20% väestöstä menehtyi. Kuolema ei useimmissa tapauksissa tullut nälän kautta, vaan kuolleet olivat usein niitä, jotka olivat menneet kaupunkeihin etsimään ruokaa ja sairastuivat siellä tilapäismajoituksessa tauteihin." lue lisää.


Tältä ne näyttävät :(

Ei kommentteja: