Ei aina käy niin

Perjantai ei ollut 13. päivä, enkä sitä paitsi ole taikauskoinen. Se ei kuitenkaan ollut onnenpäiväni, eikä niiden kahden poron, emän ja vasan, joilta meni henki.
Olen ajanut puoli miljoonaa kilometriä vahingoitta, mutta perjantaina se sitten sattui. Ajoin suoraan porotokkaan, kurjin seurauksin. Myöhästyin töistä.
Eniten harmittelin, että missasin ekaluokkalaisten ryhmän. Olin niin odottanut pieniä koululaisia, jotka olivat tulossa kirjastonkäytön opetukseen.

Onneksi on päteviä virkailijoita, jotka hoitivat homman hienosti. Kun vielä illalla, kirjaston sulkiessa kaikki oli niin upeassa kondiksessa, oli helpotus valtava, sai hyvillä mielin lähteä miettimään mistä saa kulkupelin ensi viikoksi.

Ehkä se oli hyväksi huomata, että maailma (kirjasto) pyörii hyvin ilman minuakin.
Onneksi niin on!

On tehty pitkää päivää

Lähdin aamulla puoli kahdeksalta. Huomaan, että kello on jo melkein kahdeksan, erotuksena vain että nyt on ilta. On tullut tehtyä pitkää päivää. Tänään, eilen , toissapäivänä. Huominenkin luultavasti venyy ylipitkäksi. On ihan kiva joskus lomailla, mutta paluu arkeen ei käy aina tuosta vaan. Töitä on muillekin jakaa. Siksi ei viitsisi tehdä kahteen kertaan samoja asioita. Rutiinien tulisi olla mahdollisimman helppoja, jotta aika ohjautuu sisältörikkaampiin töihin.

Järkeistämällä, yhdessä sovituilla säännöillä pelaamalla kaikkien työ helpottuu. Näin uskon, eikä se ole naivia idealismia. Joskus tuntuu, että totutuista pinttymistä katseen suuntaaminen uusiin toimintatapoihin horjuttaa niin paljon ihmistä, ettei uskallusta kerta kaikkiaan ole tehdä asioita toisin. Kalliisti palkatun konsultin ideat saattavat hetken saada ihmisen toimimaan uudella tavalla, mutta kun pöly laskeutuu, palataan samaan vanhaan.

Kirjastossa meillä ei ole varaa jumiutua paikallemme. Kirjasto tänään on niin paljon moniulotteisempi asia - enää se ei ole pölyisten kirjojen hyllyttämistä ja varastoimista. Ellei pysy valveilla käy helposti niin, että kirjastonhoitaja itse pölyttyy yhä elävämpien aineistojen alla. Kannattaa karistaa pölyt ajoissa harteilta.

Ehkä voisi myös miettiä, mikä kirjastonhoitajalle tai yleensä kirjastotyölle on ominaisinta. Onko se järjestyksen ylläpitämistä vai luovuuden rikastamista?

Kirjaston markkinointia

Viime päivinä on vierähtänyt tunti jos toinenkin miettiessä kirjastojen markkinointia. Lapin kirjastoilla on yhteinen markkinointihanke, jossa luodaan Lapille yhteistä omaa brandia. Kirjastot ovat pitäneet liian pitkään liian matalaa profiilia. Nyt on aika nostaa katse riittävän kauas eteenpäin. Mikä Lapin kirjastot erottaa muista valtakunnan erinomaisista kirjastoista ja kirjastoammattilaisista?
Vaikka brandi olisikin pitkälle yhteinen ja jonkinlaista yhteistä konseptia pidettäisiinkin yllä, paikallinen profiloituminen ei liene haitaksi. Lapissa on erinomaisia osaajia monessa kirjastossa. Ensi vuoden kevät näyttää mitä uudet visiot ovat tuottaneet.

Valtakunnallisesti voisi kyllä sopia yhteisistä kirjastopalvelujen laatukriteereistä. Kirjaston asiakaspalvelun laatutaso on parasta markkinointia niin pohjoisessa kuin etelässä. Sen soisi olevan selkäytimessä.

Samaan aikaan joudun pohtimaan kirjaston kotisivuja. En varmaan vieläkään olisi siihen työhön ryhtynyt kaiken kiireen keskellä, mutta kunnan kotisivujen uusiminen pakotti asettamaan sormet näppäimistölle. Kotisivut, verkkofoorumit, vanhat kunnon flaierit - kaikki kytkeytyvät markkinointiin. Markkinointi ei olekaan yksisuuntainen ilmiö enää, myös se on verkostoitumista, vuoropuhelua, tarpeiden ja tarjonnan kohtaamista. hmmmm.

Etänä ja läsnä

No niin oikein se meni. Palaaminen baanalle. Tässä skippasin kirjastopäivien viimeisen aamupäivän, mutta langoille palaamisen ansiosta kuulen kuitenkin raporttia tosiaikaisesti etänä meseen. Juuri näin se mese toimii. Tämä pitää muistaa kun perustelee mesen ja sosiaalisen median hyötyjä kollegoille arkityössä. Ehkä ensi vuonna mikäli aikataulu on yhtä tiukka voisi asioita järjestellä näinkin.

Mutta ei mikään silti voita kollegiaalisia live-tapaamisia! Entisten tuttujen lisäksi monta uutta tuttua. Keskustelua ja virikettä. Keskustelussa laatu. Siihen palataan vielä.

Hello I'm back

Tänään keskustelimme blogeista lounaspöydässä Turussa kirjastopäivillä. Mukavista blogeista, kiinnostavista blogeista, päivitetyistä ja päivittämättömistä. Onko yhden kauden blogaaja vähän kuin yhden kirjan kirjailija? Ensin kaikki ei millään mahdu yhteen kirjaan. Toiseen kirjaan ei sitten sanottavaa enää ollutkaan. Hyvä kirja jää kuitenkin elämään yhä uusien lukijoiden kautta. Blogikirjoitus sen sijaan unohtuu, sitä ei uudelleen pengota esiin. No, ehkä joskus joku oivallus siirtyy jonkun tuntemattoman lukijan tallentamana muistiinpanona toiseen käyttöön ja jalostuu edelleen. Mutta emme useinkaan tiedä sitä. Blogia luetaan ja seurataan vain jos sitä päivitetään.

Parhaimmillaan blogi elää kommenttien ja keskustelun kautta. Hyviä kirjallisuusblogeja kaivataan. Kirjavinkkejä. Kommentteja. Keskustelua kirjoista.
Löytyyhän niitä kuitenkin vaikkapa Kirjavinkit.

Toisaalta Kirjavinkkeihin pitäisi voida törmätä missä vain arjen kulkureiteillä. Miksei kirjavinkkejä voisi vaihtaa valintamyymälän tuulikaapin ilmoitustauluilla siinä missä myydään talvirenkaita ja perämoottoreitakin tai etsitään kotia kesäkissalle? Entäpä kirjavinkki bussipysäkillä? Tai voisiko vinkin sujauttaa kaverin taskuun lippujonossa?

Blogi elää. Nyt on vain siirryttävä sormiharjoituksista seuraavaan vaiheeseen. Kuullaan pals.

lukea vai kuunnella

Äiti oletko koskaan lukenut äänikirjoja, kysyy aikuinen poikani. Niin, siis lukenut äänitettäväksi vai kuunnellut valmista äänikirjaa, jäin miettimään. Lukeminen on myös kuuntelemista. Teksti on valmis vasta kun joku vastaanottaa sen, lukijan mielessä, tai siis kuulijan, kuinka se menikään.

Äänikirjojen suosio kasvaa huimaa vauhtia. On aivan uusia lukijajoukkoja, tai siis kuuntelijajoukkoja liittynyt äänikirjojen suurkuluttajiin. Joskus tuntuu ettei ehdi hankkia uusia niin nopeasti kuin niille olisi tilausta. Hienoa silti.

Ja poikani yllättää minut ja lukee pehmeällä äänellä Pikku Prinssiä englanniksi. Kenelle olet sen lukenut? Sanoo lähettävänsä Indonesiaan ystävälleen, joka voi sitten kuunnella sitä lasten kanssa ja niin edelleen...

Ihanat kirjat. Ihanat lukijat. Ihana kirjasto.

tuuletusta ja kompastelua

Tuuletan, että kaikki kurssilaiset edelleen jatkavat harjoituksia. Ja valitan että kompastelen jopa oman blogini osoitteessa. Siis pahoittelen. Onnea Ipodin voittajalle!

Tänään keskustelimme maakuntakirjastokokouksessa jälleen internetistä, sosiaalisesta mediasta, reaalitodellisuudesta ja siitä, mitä jotkut kutsuvat virtuaalitodellisuudeksi. Monet suhtautuvat asiaan tunteen tasolla. Jotkut arkisemmin. Se kertoo vaikka vain siitä, miten moniulotteinen maailma on. Ei maailma lopu käsivarrenmitan päässä. Se jatkuu täällä verkossa. Puhuimme mediakasvatuksesta. Superkirtsikoulutuksesta. Valtion toimistakin mediakasvatuksen edistamiseksi.
Lapsen arki on median ympäröimä. Samaa arkea elävien aikuisten tulisi tiedostaa vastuunsa mediakasvatuksesta. Välineitä on. Tietoa löytyy. Stefan Wallin kehottaa antamaan lapsille aikaa. Pitääkä meitä kehottaa siihen?