juosta saa, mutta älä pakene- Runescape

Olen viimeiset päivät juossut , mutta en paennut. Runescape jäi viimeiseksi. Katsoin sen opetusvideon täällä töissä nyt illalla. Kotona läppärillä ei kaikki grafiikat tue, pöytäkoneella äänet häviää. Sitäpaitsi tiedän, että jäisin koukkuun jos liikaa vihkiytyisin peleihin. Olen kerran seurannut peleihin liittyvän luennon, siinä puhuttiin myös runesta. Meillä kirjastossa pelataan enemmänkin jalkapalloa ja jääkiekkoa. Jätän Runen vielä lomaosastoon. Aion pelata antaumuksella sen jälkeen kun nyt olen saanut muut tehtävät valmiiksi ja kohta jätän tarkastuspyynnön. Sitäpaitsi, minusta on tulossa Superkirtsi ja meillä on kokonainen päivä varattu Runescapelle syyskuun puolessa välissä, siis jo kuukauden päästä. Riittäähän se (?).

Pelien "hyvät vaikutukset" - sosiaalisuus ja aivojen stimulointi, ongelmanratkaisukyky, reagointikyky jne. ovat uskottavia. Monessa kuntoutustapauksessa pelit voivat olla se ainoa keino edes vähän motivoida (ja samalla kuntouttaa) toipuvaa.

Neljä vuotta sitten seurasin aika aktiivisesti Habbo Hotelia kun tyttäreni , silloin 12 v. harrasti sitä. Hän kirjautui paitsi suomalaiseen, myös englantilaiseen Habboon ja jopa Japanin Habboon. Osaamatta kumpaakaan kieltä, tai englantia tietysti vähän.
Japanilaisessa Habbossa pelaajat olivat lukio- tai yliopiston ekavuotisia, siis reilusti vanhempia kuin Suomessa. Tyttärelleni oli ahaa-elämys luoda oikeita kontakteja toiselle puolelle maapalloa. Japanin aikaeron vuoksi meidän alkuillasta esimerkiksi Japanissa oli jo aamuyö - ei siis kovin nuoria voinutkaan olla hereillä.
Yleensä valvoin habboilua juuri Japanin Habbon aikaan. Kerran menin itse puhelimeen ja muistutin ettei tekisi yksin siellä mitään, mutta annas olla kun tulin takaisin koneen ääreen tyttö riemuitsi " Arvaa mitä ! Mä ostin just hampurilaisen Habbosta!"
että silleen. Se oli minulle yksi ahaa-elämyksistä myös huomata, ettei pidä aliarvioida lasten ja nuorten taitoja käyttää median välineitä.

Jep. Olisin lukenut amerikkalaisen artikkelin myös mutta se ei auennut.

Sen sijaan kerron, että olen lueskellut Björkmanin Tarun "Suojelua vai suodatusta" - kirjan netin suodatin- ja estokäytännöistä yleisissä kirjastoissa. Toinen kirja jota olen myös aina muistutukseksi lukenut on Web 2.0 BTJ:n kustantama yleisesitys. Muuten ihan ok, mutta harmmittaa kun ei ole oikoluettu lainkaan ja on paljon pianovirheitä. ( tämä on muuten tositarina: Olin kerran kuuntelemassa kun eräässä kunnassa piti melko ylipainoinen pianisti konsertin. Tunsin itseni järjestäjän puolesta noloksi pianistin astellessa käytävää ja samalla lukea ohjelmalehtisestä hänen esittelystään Painotaiteilija xx. Konsertti oli kyllä aivan upea)

Peleihin voi addiktoitua. Se näkyy koulussa ja joskus ihmissuhteissa. Peliriippuvuus on otsikoissa kuin myös nettiriippuvuuskin. Viime viikolla televisiossa haastateltiin nuorta sosiaalisen median käyttäjää. Tämä kertoi sen olevan osa elämäänsä ( mikä meidän kannattaa tiedostaa) mutta ei pitänyt sitä ongelmana. Se on siis sitä kun kelloista hävisi viisarit digitaalinäytön tultua.