maanantai 12. toukokuuta 2008

sukupolvenvaihdos

Aina silloin tällöin meillä on niin alakoululaisia kuin yläkoululaisiakin työharjoittelussa. Tänään oli kaksi viidesluokkalaista tyttöä.. Niin reippaita ja innokkaita että. Osasivat jopa aakkoset, mikä uskomatonta mutta totta, aina silloin tällöin tuntuu olevan unohdettu taito yläkoululaisillakin.

Toinen tyttö ei malttanut edes lähteä kotiin kun tunnit tulivat täyteen " kyllä mä vielä voin jäädä" hän sanoi ja jatkoi iloisesti töitä.

Nyt en ole kovin jaksanut perehtyä kurssihommiin. Vierailin joillakin keskustelusivulla, tsekkailin muiden blogeja. Irc-gallerian väestön keski-ikä näytti olevan aiheesta riippumatta n. 21-23 v.

En aio rekisteröityä. Oli kyllä mielenkiintoista seurata linkkejä nimimerkistä ja yhteisöstä toiseen- aina löytyi yhteisiä mieltymyksiä, että niin ihmiset ketjuuntuvat. Toinen mielenkiintoinen havainto oli suuri japanilaisperäisten nimimerkkien määrä. Kertooko se nuorison kiinnostuksen suuntautumisen painopisteen muuttumisesta

Aamulla menen lukiolle. Se on yhdistetty vinkkaus ja puhetta kirjallisuudesta -kesksustelu. Täytyy kysellä myös irkistä nuorten mielipiteitä.

Ei kommentteja: