perjantai 2. toukokuuta 2008

Kirjavinkkauksesta keskustellaan taas

Lisäilin uusia rss -syötteitä ja herkkumerkkejä deliciousiin. Järjestelin omaa netvibes- sivua, tein omat välilehdet kirjastoasioille ja uutisille. Blogi- ja kurssiasiat jätin toistaiseksi etusivulle sääkartan kanssa - että muistan mitä olinkaan tekemässä.

Löysin Kaleva-plus -sivulta anime-aiheisen blogin http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?weblog=1&wb=48259 , joka saattaisi kiinnostaa muitakin. Ihan oli asiallinen ja mukava ote.
Japani rules muutenkin - anime ei mitenkään vähiten ole siihen osallinen. Tutustukaa.

Kurkin sitten myös miten Kirjavinkkari-blogi on selviytynyt Vapun yli - aktiivista sielläkin Vapusta huolimatta. Keskustelussa ikuisuuskysymys: saako kirjavinkkari lukea työajalla ja korvataanko lukemiseen ja vinkkauksen valmistamiseen kuluvaa aikaa. Olen vahvasti sitä mieltä että kirjavinkkaus on addiktoiva siihen vahingossa vihkiytyneelle ja on enemmänkin sääntö kuin poikkeus että vinkkari käyttää suuren osan ajastaan lukemiseen vapaa-ajallaan

Minusta kirjavinkkaus kuuluu nykyisellään kirjastonhoitajan tehtäväkuvaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjastonhoitajan. ( kirjastotyöhän on ihan merkittävästi muuttunut perinteisestä!)
Tietenkin kun jokin lasketaan työksi olisi asiallista siitä saada asianmukainen korvaus - esim. pieni palkanlisä - niinkuin esim. kielilisä joillakin kaupallisilla aloilla. Kaikki nimittäin eivät sovellu/halua/kykene kirjavinkkareiksi, eikä tarvitsekaan. Eikä olisi haitaksi saada vinkkaukseen koulutustakin. On myös suosituksia, että kirjavinkkari saisi yhden tai useamman etätyöpäivän korvauksena lukuajasta. Työaikaa voi myös yrittää järjestellä; se on paikallinen kysymys. Mitkä ovat kirjaston arvot? Miten kirjasto mieltää roolinsa ja tehtävänsä. Miten tavoitellut tulokset arvotetaan. Sitten vain yhteisesti sovitaan sisätyöajan käyttö. Kirjojen keräily ja vinkkauksen valmistelu nyt ainakin.

Aina voi myös keskustella siitä miten hyvin kirjastonhoitajan tulee tuntea aineistonsa - niitähän hän "myy" asiakkaille. Pelkkiä kirjan nimekkeitä esittelevä ei ehkä ole kovin uskottava. Voi myös jakaa vastuualueita kirjastonhoitajien harrastuneisuuden mukaan - yhdelle romantiikkaa, toiselle fantasiaa, kolmannelle dekkareita.

Kumpi on arvokkaampaa nykyaikana - korjata kirjoja pienillä henkilöresursseilla kuin käyttää sekin aika aineistoon tutustumiseen? Jo kirjastoalan opintojen alkuaikoina jäi mieleeni jonkun opettajan lausuma, että "kirjan arvo kirjastossa on vain lukijan kädessä". Näinhän se on -allekirjoitan lausuman.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta! Vannoutuneena vinkkarina tämä kyllä lämmitti sydäntä, ja bloggaan tästä Antitätiin viikonlopun aikana.

Minulla on käytössä se Kirjastoseuran suositus - 1 lukupäivä kuukaudessa. Käytännössä lipsun itse siitä välillä, kun henkilökuntaa on pienehkössä kirjastossa välillä naftisti, ja muutenkin liesuan pitkin maita aika usein :).

antitäti kirjoitti...

Linkkasin suhun Antitädissä (http://antitati.blogspot.com/), toivottavasti sallit sen!

megane kirjoitti...

Ilman muuta, keskustelua lisää vain. Tuo palo, mikä Sinun Antitäti-blogistasi kuuluu vinkkaamiseen liittyen ( samaa laatua kuin myös Markku-sedällä) - se on kannustavaa:) ja tarpeellista.