perjantai 2. toukokuuta 2008

Roosa, Leevi, Pörri ja muita kissaeläimiä


Että kukako siinä kulkee? - sen saat tietää kun luet tarinan loppuun.

Roosa on heistä se, joka ei ole hukassa. Se vain piiloutuu kun katsoo sen tarpeelliseksi. Roosaa ennen oli Pörri ja Pörriä ennen Leevi. Leeviä ennen Misu. Misu oli jo 17 kun se sai monien vaiheiden jälkeen viimeisen kotipaikkansa maalla. Pahaksi onneksi sen kohtalona oli pudota kaivoon. Vanhaa kissarouvaa jäi
suremaan suuri joukko isoja ja pieniä ihmisiä.
Leevi ei ehtinyt yhtä vanhaksi. Se oli melko taitava kiipeilijä ja liikkui sujuvasti luonnossa. Niin sulavasti että sille kävi vanhanaikaisesti ja se synnytti alaikäisenä Pörrin. Noh, Pörri oli tullut emoonsa eikä ollut paljoa vanhempi saadessaan neljä poikasta. Tässä vaiheessa Leevi katosi. Niin katosivat myös kaksi Pörrin poikasista. Ja lopulta Pörri itse. Eloon jääneet kaksi poikasta Pörri ehti kuitenkin ennen katoamistaan siirtää lautatapulin alta talon alle. Villiintyneiden orpolasten kohtalo ei silti ollut kaunis.

Roosa muutti taloon vuosi mystisten katoamisten jälkeen. Nyt se on vallannut peruuttamattomasti paikkansa kaikkien elämässä. Tutussa seurassa se on varsin sosiaalinen uros, mutta vieraiden aikana se seuraa tapahtumia piilosta.

Tämä vain selitykseksi kun tein blogin ulkoasuun muokkauskokeiluja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kisumirri